Koulua on nyt käyty muutama päivä. Valtaosin kaikki on ollut yleistä lätinää siitä miten koulu toimii jne, mutta asiaan ollaan päästy jo mm. anatomian tunneilla. Vähän pelottaa tällä hetkellä tuo tietomäärä. Hoitovapaavuodet tuntuu tehneen mun aivoista pesusientä, eikä oikein mikään tunnu tarttuvan. Tahti on aika luja, tuntuu, että yhden lukiokurssin verran tietoa on mahdutettu pieneen pakettiin ja eihän siinä mitään jos olisi vielä kaikki mielessä lukioajoilta, mutta kun niistä on jo vähän aikaa... 

Meidän luokka on todella mukava, yhteisenki on löytynyt vauhdilla ja enää on vain todella harva naama joiden kanssa en olisi ajatuksia vaihtanut. Huomaahan sen, että kuulun luokalla siihen seniorikastiin, mutta mikäs siinä ihan kiva olla välillä se "vanha ja viisas" lol vaan sillekin.

Päiväkoti on lähtenyt käyntiin hyvin. Isompi ei ehkä haluaisi olla siellä koko ajan, mutta nyt hän on löytänyt omien sanojensa mukaan parhaan ystävän ja päiväkotiinkin meno sujuu kivuttomammin. Loppujen lopuksi kaikki on siis niin hyvin kuin kuvitella saattaa. Saa nähdä mitä mieltä olen ensimmäisen tentin jälkeen.

Tänään putosi postilaatikkoon kirjekuori sairaanhoitajaliitolta. Ei siinä mitään kummallista ollut vähän infoa, kuumemittari ja sairaanhoitajaliiton opiskelijajäsen "merkki". On tää kuitenkin juhlavaa :D

Lasten päivähoitoon vienti tuntuu aika ankealta. Kävin siellä tutustumassa ja en oikein pitänyt pienemmän lapsen tulevasta hoitotädistä. Toivottavasti kaikki lähtee rullaamaan hyvin kaikesta huolimatta. Aika pian se nähdään. Välillä, kun mietin tuon pienen touhuujan vientiä sinne hoitoon tulee tunne kuin joku puristaisi sydämestä kaksin käsin. Voi kumpa kaikki menisikin yllättävän kivuttomasti sitten kun pitää tuo pieni sylistään luovuttaa. Isompi alkoi muuten edellisiltana yhtäkkiä itkeä. Olimme puhuneet päiväkodista ja luulin hänen jännittävän, mutta asia olikin niin, että häntä harmitti kun ei JO OLLUT päiväkodissa. Nyyh, niin ne vaan alkaa itsenäisymään pienet...

 Tänään on ostettu vihkoja, kalenteri ja kaikenmaailman penaalintäytettä. Olo on kuin ekaluokkalaisella - aivan pian aloitan opintoni sairaanhoitajaksi monen vuoden lasten kasvattamisen jälkeen.  Takana oleva aika on ollut raskasta, antoisaa ja jotain sellaista mitä en ikinä mihinkään vaihtaisi. Innolla kuitenkin olen jälkeläisiäni tarhaan kiikuttamassa. Tästä alkaa aivan uudenlainen aika, jossa Kurppakin on ihminen eikä "vain" äiti. Vihdoin saan tehdä jotain vain itselleni.

En minä ihan pilvilinnoissa elä. Tiedän kyllä, että tulevat vuodet tulevat olemaan rankkoja, mutta olen varautunut. Ei perheen, omakotitalon (lue asuntolainan) ja opiskelevan äidin yhteen sulattaminen varmaan käy ihan helposti, ei rahoituksen, eikä myöskään ajankäytön suhteen. Kuitenkin odotan elokuun loppua melkein enemmän, kuin lapsena joulua, tästä tulee hienoa!